KT-kerho & Uudenmaan Tykistökilta - Yhteistoiminta suunnitelma
02.09.2008
Miksi?
- Yhteistyöllä mahdollisuus saada enemmän - niin tekijöille kuin osallistujille.
- Kaksi ”kilpailevaa” yhdistystä samalla alueella > hajottava vaikutus
- Reserviläisten taustarakenne muuttunut olennaisesti. esim. Upseerit eivät enää niin homogeeninen ryhmä
- Kilpailu eri aktiviteettien välillä koventunut
--> Yhteisen markkinoinnin edut
Suunnitelma
- KT-kerho ja Uudenmaan Tykistökilta säilyvät juridisesti erillisinä yhdistyksinä.
- Jäseneksi liittymisen vaatimukset säilyvät ennallaan.
- Killan ja kerhon toiminta suunnitellaan yhdessä ja yhteiset tilaisuudet sekä aktiviteetit rahoitetaan yhteisesti.
- Kaikissa tilaisuuksissa otetaan huomioon molempien yhdistysten jäsenet.
- Vuosikokoukset yhdessä siten, että yhdistyksille pyrittäisiin valitsemaan samoista henkilöistä koostuva hallitus ja yhteinen puheenjohtaja. Vaihtoehtona on, että molempien yhd. hallitukset asettavat toimikunnan, joka pyörittää käytännön toimintaa. Hallitus valvoo ja vastaa vuosikokoukselle.
- Yhdistyksille sovitaan yhteinen markkinointinimi, jota käytetään esimerkiksi varuskuntainfoissa, web-sivuilla, edustamisessa ja muussa päivittäisessä toiminnassa.
Tarvittavia toimenpiteitä
- Molemmissa: Uusi markkinointinimi käyttöön, uudet yhteiset www-sivut
KT-kerhossa: Uusi hallitus
Kilta:
- Säännöt harmonisoidaan vastaamaan KT-kerhoa,
- Uusi hallitus,
- Jäsenedut ja velvoitteet vastaamaan KT-kerhoa
- Mahdollisesti liittyminen Reserviläisliittoon.
Mitä tarkoittaa Killan jäsenelle?
- Yhteistyöllä saadaan Etelä Suomen aktiiviset Tykkimiehet ”saman katon” alle toimimaan. Tätä kautta yhdistyksen hallitukselle avautuu mahdollisuus tarjota laadukkaampia ja monipuolisempia tapahtumia jäsenilleen
- Turvataan toiminnan jatkuvuus
- Korkeampi jäsenmaksu mutta rahalle enemmän vastinetta: esim.
- Reserviläinen lehti 8 nro/vuosi
- Helsingin Reservin Sanomat 10 nro/vuosi
- Ampumarata Töölöntorinkadulta ja ampumaharraste vakuutus
- Mahdollisuus osallistua HRUP:n ja HRP:n tilaisuuksiin (laadukkaita kilpailu ja matka tapahtumia, sekä seminaareja)
- Ym. etuuksia.
Tuki hankkeella
- MPK, HRUP ja HRP:n johtajat ovat kaikki pitäneet yhteishanketta erittäin hyvänä ja oikeansuuntaisena
- Useita entisiä yhdistysten Puheenjohtajia ovat kannattaneet hanketta
Sääntömuutoksia killassa
- Yhteinen hallitus/toimikunta
- Jos yhteinen hallitus, voi olla tarpeen kasvattaa killan hallituksen kokoa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 5 – 15 jäsentä).
- Lisäksi toimikausi olisi saatava yhteiseksi kerhon hallituksen kanssa (kalenterivuosi vai vuosikokousten välinen aika?)
- Mahdollisuus valita samat henkilöt molempiin hallituksiin on varmistettava.
Reserviläisliiton edut Killalle
Yhdistykselle:
- Jäsenmaksu liitonkautta,
- Internet pohjainen jäsenrekisteri,
- järjestövakuutus,
- neuvontapalvelut; taloudelliset, oikeus, verotus, yhdistyslaki jne.
Uusia jäseniä liiton kautta!
Jäsenelle:
- Reserviläinen lehti 8 nro/vuosi
- Helsingin Reservin Sanomat 10 nro/vuosi
- Ampumarata Töölöntorinkadulta ja ampumaharraste vakuutus
- Mahdollisuus osallistua HRUP:n ja HRP:n tilaisuuksiin (laadukkaita kilpailu ja matka tapahtumia, sekä seminaareja)
- Bensa-, vakuutus- ja majoitusetuja
|